Showing posts with label digital marketing. Show all posts
Showing posts with label digital marketing. Show all posts

6/25/2026

Asiakkaat eivät ilmesty yrittäjän ovelle vahingossa


 

Yrittäjä tarvitsee mainontaa, kohderyhmän kitetytyksen ja oikeat digikanavat

“Kunhan teen hyvää työtä, asiakkaat kyllä löytävät minut.”

Ja siis kyllä. Hyvä työ on aivan ihana perusta. Se on kuin hyvä iho meikin alla: jos pohja on kunnossa, kaikki näyttää paremmalta. Mutta pelkkä hyvä työ ei vielä riitä, jos kukaan ei tiedä siitä.

Ei riitä, että juokset esittelypöydän kanssa kaikki koiranäyttelyt ja kissanristiäiset. Et tavoita riittävästi asiakkaita — ja bensaa kuluu.

Asiakkaiden hankkiminen ei ole taikuutta. Se ei myöskään ole pelkkää “laitetaan vähän mainosta Facebookiin ja katsotaan mitä tapahtuu” -arpajaisia. Se on yhdistelmä kolmea asiaa:

mainontaa, selkeää kohderyhmäajattelua ja järkeviä mainoskanavia.

Eli ensin päätetään, kenelle puhutaan. Sitten muotoilet itsellesi selväksi, miksi juuri sinut pitäisi valita. Sen jälkeen mietitään, missä kanavassa mainostetaan — eli mistä asiakkaat voisi tavoittaa.

Vähän kuin menisit juhliin. Et vain heitä kaikkia vaatteita lattialle, sulje silmiä ja valitse jotain satunnaista. Mietit: minne olen menossa, keitä siellä on, millaisen vaikutelman haluan antaa ja mikä asu toimii juuri tässä tilanteessa.

Mainonnassa pätee pitkälti sama logiikka.

1. Ensin pitää tietää, kenelle olet myymässä

Kaikki lähtee siitä, että ymmärtää, kuka on oikea asiakas.

Ei riitä, että sanotaan:

“Meidän asiakas on kuka tahansa, joka tarvitsee tätä.”

Se on vähän sama kuin sanoisi, että “unelmavävy on mies, jolla on pää”. No, se on hyvä alku, mutta ei tällä vielä kovin pitkälle päästä.

Kohderyhmän miettiminen tarkoittaa, että pysähdytään oikeasti katsomaan:

Kuka ostaa?
Miksi hän ostaa?
Mitä hän pelkää?
Mitä hän toivoo?
Mikä saa hänet vertailemaan vaihtoehtoja?
Mikä saa hänet luottamaan?

Edes jollain tasolla piirretään kuva ideaaliasiakkaasta. Markkinoinnin kielellä puhutaan asiakaspersoonasta. Esimerkiksi kotimaisella premium-lahjatuotteella SAVU-viskilasilla on määriteltynä kaksi asiakaspersoonaa. Kaikki markkinoinnin toimenpiteet - mainonta, messut, uutiskirjeet, some - mietitään heidän kautta.

Arvaatko kumpi näistä on tärkeämpi kohderyhmä yritykselle?








STP-ajattelu taustalla

STP. Se kuulostaa vähän konsulttikieleltä — tai öljyn lisäaineelta — mutta oikeasti se tarkoittaa tätä:

S = segmentointi: jaetaan markkina erilaisiin asiakasryhmiin, mieluummin ostomotiivien kuin pelkkien demografioiden mukaan.

T = targetointi: valitaan, ketä näistä ryhmistä halutaan tavoitella juuri nyt, koska rahat eivät yleensä riitä kaikkien tavoittamiseen kerralla.

P = positiointi: päätetään, millaisena halutaan näyttäytyä asiakkaan mielessä.

Eli ei yritetä olla kaikille kaikkea. Se tekee yrityksestä helposti vähän hajuttoman ja mauttoman — kuin paita, joka on “ihan kiva”, mutta ei jää kenenkään mieleen.

Parempi on olla jollekin asiakkaalle juuri se oikea valinta.









Erottuminen: miksi asiakas valitsisi juuri sinut?

Kun kohderyhmä on selkeä, seuraava kysymys on:

Miksi asiakas ostaisi sinulta eikä kilpailijalta?

Tässä kohtaa liian moni, aivan liian moni, vastaa:

“Meillä on hyvä palvelu.”
“Me olemme luotettavia.”
“Meillä on hyvä laatu.”

Ja nämä ovat tietenkin tärkeitä asioita. Mutta ne ovat hygieeniatekijöitä, eivät kilpailutekijöitä. Alallasi kaikki sanovat samaa.

Se on kuin deittiprofiilissa lukisi “olen mukava ja tykkään matkustaa”. Ihan kiva, mutta ei vielä erota sinua joukosta.

Erottuminen tarkoittaa, että asiakkaalle tehdään näkyväksi jokin selkeä syy valita sinut.

Se voi olla esimerkiksi:

olet nopeampi,
olet helpompi,
olet asiantuntevampi,
olet empaattisempi,
olet rohkeampi,
olet paikallisempi,
olet erikoistunut juuri tiettyyn ongelmaan,
tai teet asian tavalla, joka tuntuu asiakkaasta turvallisemmalta ja mukavammalta.

Hyvä erottuminen ei ole välttämättä huutavaa tai erikoista. Sen ei tarvitse olla neonpinkki sulkahattu keskellä toria. Joskus paras erottuminen on hyvin selkeä lupaus:

“Me autamme kiireisiä yksinyrittäjiä saamaan Google-mainonnasta yhteydenottoja ilman, että heidän tarvitsee opetella kaikkea itse.”

Tuossa asiakas kuulee heti:

“Ah, tuo puhuu minulle.”

Ja juuri tuo on markkinoinnin kultainen hetki.

Toki erottua voi myös väärällä tavalla: huonolla palvelulla, epäluotettavuudella tai heikolla laadulla. Mutta kysy itseltäsi, montako Temu-kesämekkoa olet ostanut sen yhden kokeilun jälkeen.

Niinpä.

Mainonta on parhaimmillaan asiakkaan löytämistä, ei tyrkyttämistä

Mainonnasta puhutaan joskus vähän rumasti, ikään kuin se olisi väkisin tuputtamista. Hyvä mainonta ei ole sitä.

Hyvä mainonta on kuin sanoisit oikealle ihmiselle oikeaan aikaan:

“Hei, minulla saattaa olla ratkaisu siihen asiaan, jota olet juuri nyt miettinyt.”

Jos asiakas etsii apua, mainonta voi olla hänelle palvelus.

Totta kai hyväksytään myös se, että joskus mainonta on vähän tyrkyttämistä. Kun teemme itseämme tunnetuksi, menemme välillä ihmisen eteen ennen kuin hän on itse pyytänyt meitä paikalle. Se kuuluu mainonnan luonteeseen.

Mutta hyvä mainonta yrittää tehdä tämän mahdollisimman tahdikkaasti.

Se on vähän kuin lähestyisit kiinnostavaa ihmistä juhlissa. Voit mennä viereen, hymyillä ja aloittaa keskustelun luontevasti. 

Tai voit rynnätä paikalle, keskeyttää hänen lauseensa ja ilmoittaa, että “tässä minä nyt olen, ota tai jätä”.

Ensimmäinen voi tuntua viehättävältä. Toinen saa ihmisen etsimään lähintä hätäuloskäyntiä.

Mainonnassa tavoitteena on olla se kiinnostava, hyvin ajoitettu keskustelunavaus. Ei se liian lähelle tuleva tyyppi, joka ei lue tilannetta ollenkaan.
















Ajatellaan vaikka, että seisot peilin edessä ennen juhlia ja tajuat, että kesämekko tarvitsee juuri oikeanlaiset kengät. Jos haet Googlesta “mustat korkokengät juhliin”, et koe mainosta häiritsevänä, jos se näyttää juuri sopivat kengät.

Sinähän olit jo etsimässä.

Mistä löydän asiakkaat?

Katsotaan kolmea erilaista mainonnan kanavaa, joista on hyviä kokemuksia erilaisten yrittäjien kanssa. Nuo ovat

  • hakumainonta
  • nativiimainonta
  • sosiaalisen median mainonta

1. Google-haku: kun asiakas on jo ostohousut jalassa

Google-hakumainonta on usein yrittäjälle yksi järkevimmistä mainonnan muodoista, koska siellä tavoitetaan ihmisiä, jotka etsivät jo jotain.

He eivät vain selaile. Heillä on kysymys, tarve tai ongelma.

Google-haku on kuin asiakas seisoisi kaupan ovella ja sanoisi:

“Tarvitsen tämän. Kuka voi auttaa?”

Silloin sinun mainoksesi voi vastata:

“Me voimme.”

Tämä on erityisen hyvä kanava silloin, kun palvelulle tai tuotteelle on olemassa selkeä hakukysyntä. Esimerkiksi:

hammaslääkäri,
asianajaja,
autohuolto,
remonttipalvelu,
psykoterapia,
kauneushoitola,
markkinointipalvelu,
verkkokaupan tuote.

Google-haun vahvuus on ostoaikomus. Asiakas on usein jo lähempänä päätöstä.

Mutta tärkeää on valita avainsanat viisaasti. Ei kannata maksaa klikeistä, jotka eivät tuo oikeita asiakkaita. Tässä kohtaa mainonta tarvitsee strategiaa, ei pelkkää napinpainallusta. Erottele tiedon etsimisen aikomus ostoaikomuksesta. Erottele halvan hinnan etsijät laadun hakijoista.

Mainonnassa et halua maksaa klikeistä, jotka eivät sovi liiketoimintaasi. Vähän kuin ostaisit laadukkaan käsilaukun: et halua maksaa logosta, jos laukku ei sovi mihinkään asuusi.

2. Googlen natiivi: kun halutaan näkyä kiinnostavasti oikeissa ympäristöissä

Googlen natiivimainonta, tunnetaan Demand Gen eli kysynnän kasvatus nimellä, tarkoittaa käytännössä mainontaa, joka sulautuu luontevammin ympäristöönsä Googlen eri palveluissa (Gmail, mobiililaitteet uutisvirta, Youtube, jatkossa Google Maps)

Se ei ole samalla tavalla “asiakas kirjoitti hakusanan ja nyt vastataan” -tilanne kuin Google-haku.

Natiivimainonta toimii enemmän niin, että tuodaan yritystä, tuotetta tai palvelua näkyviin ihmisille, jotka voivat olla kiinnostuneita aiheesta. Nimensä mukaisesti kasvatetaan kysyntää.

Se on kuin elegantti esittäytyminen hyvissä juhlissa. Et mene keskelle huonetta huutamaan “OSTA MINULTA”, vaan ilmestyt oikeaan keskusteluun sopivalla tavalla.

Natiivimainonta voi sopia hyvin esimerkiksi silloin, kun halutaan:

lisätä tunnettuutta,
herättää kiinnostusta,
tuoda esiin sisältöä,
ohjata ihmisiä blogiin tai oppaaseen,
rakentaa luottamusta ennen ostoa.

Tämä on tärkeää etenkin silloin, kun asiakkaan päätös ei synny heti. Kaikki eivät osta ensimmäisestä mainoksesta. Joskus asiakas tarvitsee monta pientä kosketusta ennen kuin hän uskaltaa ottaa yhteyttä.

Vähän kuin ihmissuhteissa: harva järkevä ihminen muuttaa yhteen siksi, että joku sanoi kerran “moi, tykkäätkö?”. Ensin katsotaan, tuntuuko tämä luotettavalta, kiinnostavalta ja omaan elämään sopivalta.

Sama pätee yrityksiin. Asiakas tarvitsee aikaa lämmetä. Natiivi on hyvä väline uudelleenlämmittelyyn, vaikkapa sellaiselle, joka kävi tutustumassa sinuun aikaisemmin viikolla.

[lue oppaani uudelleenkohdennuksesta]

3. Facebook ja Instagram: kun halutaan herättää halu ja tunne

Facebook ja Instagram ovat erilaisia mediaympäristöjä kuin Google. Näissä kanavissa ihminen ei yleensä ole aktiivisesti etsimässä ratkaisua ongelmaansa, vaan hän on somessa ihan muista syistä.

Hän selaa, katsoo, inspiroituu, viihtyy, vertailee ja ehkä vähän haaveilee.

Siksi Meta-kanavissa eli Facebookissa ja Instagramissa toimii erityisen hyvin mainonta, joka osaa herättää tunteen.

Siellä ei kannata ajatella vain:

“Miten kerron, mitä myyn?”

Vaan myös:

“Miltä tämä asiakkaasta tuntuu?”
“Mihin tilanteeseen tämä liittyy?”
“Minkä unelman, helpotuksen tai muutoksen tämä lupaa?”

Jos Google-haku nappaa asiakkaan silloin, kun hän on jo ostamassa, Facebook ja Instagram voivat saada hänet tajuamaan, että hän haluaa tai tarvitsee jotain.

Esimerkiksi:

“Olisipa ihanaa saada koti vihdoin järjestykseen.”
“Ehkä minun olisi aika panostaa omaan hyvinvointiin.”
“Tarvitsen paremmat kuvat yritykselleni.”
“Haluan näyttää ammattimaisemmalta verkossa.”
“En jaksa enää hoitaa tätä itse.”

Meta-mainonta on vähän kuin kaunis näyteikkuna kaupungilla. Asiakas ei välttämättä lähtenyt ostamaan laukkua, mutta kun hän näkee juuri sen oikean, ajatus alkaa elää.








Kanavaa ei valita fiiliksen perusteella, vaan asiakkaan tilanteen mukaan

Yrittäjälle tärkeä oivallus on tämä:

Mainoskanavaa ei valita siksi, että se on muodikas tai tuttu. Se valitaan siksi, missä asiakas on ja missä vaiheessa ostopolkua hän on.

1Google-haku sopii tilanteeseen, jossa asiakas etsii aktiivisesti.
2 Googlen natiivi sopii tunnettuuden ja kiinnostuksen rakentamiseen.
3 Facebook ja Instagram sopivat tunteen, tarpeen ja halun herättämiseen.

Kaikkia ei tarvitse käyttää heti. Mutta yrittäjän kannattaa ymmärtää, mikä rooli milläkin kanavalla on.

Se on vähän kuin meikkipussi. Et käytä ripsiväriä poskipunana etkä huulipunaa peitevoiteena. Jokaisella tuotteella on oma tehtävänsä.

Mainoskanavissa sama juttu. Google, natiivi ja Meta eivät ole toistensa kopioita. Ne tekevät eri asioita.

Hyvä mainonta tarvitsee myös hyvän viestin

Kanava yksin ei pelasta, jos viesti on ympäripyöreä.

Yrittäjän pitää pystyä sanomaan asiakkaalle selkeästi:

mitä tarjoan,
kenelle se on,
mihin ongelmaan se auttaa,
miksi se on hyvä valinta,
ja mitä asiakkaan pitää tehdä seuraavaksi.

Asiakkaalle pitää tehdä helpoksi toimia:

varaa aika,
pyydä tarjous,
osta tuote,
lataa opas,
ota yhteyttä,
lähetä viesti.

Ihmiset eivät aina jaksa arvailla. Jos jotain jää epäselväksi, he lähtevät pois.

Se on kuin kutsuisit jonkun kotiisi, mutta et kertoisi ovikoodia, rappua etkä kerrosta. Sitten ihmettelet, miksei kukaan tullut kylään.

Mainonta ei ole kulu, jos se tuo oikeita asiakkaita

Moni yrittäjä pelkää mainontaa, koska se tuntuu kululta. Ja toki, huonosti tehty mainonta voikin olla kallista.

Mutta hyvin suunniteltu mainonta on sittenkin investointi.

Sen tarkoitus ei ole vain “saada näkyvyyttä”. Sen tarkoitus on lopulta tuoda yritykselle oikeita ihmisiä: kyselyitä, varauksia, tarjouspyyntöjä, ostoksia ja asiakkuuksia.

Siksi mainonnassa pitää seurata tuloksia. Ei vain tykkäyksiä tai näyttökertoja, vaan sitä, tapahtuuko jotain liiketoiminnan kannalta hyödyllistä.

Tuleeko yhteydenottoja?
Tuleeko myyntiä?
Mitä yksi asiakas maksaa?
Mistä kanavasta parhaat asiakkaat tulevat?
Mikä viesti toimii?

Mainonta ilman seurantaa on kuin kävisi manikyyrissä silmät kiinni ja toivoisi parasta. Voi onnistua, mutta aika rohkea strategia.

Yrittäjän ei tarvitse huutaa kovempaa vaan pitää puhua oikeille ihmisille

Hyvä markkinointi ei tarkoita sitä, että yrityksen pitäisi olla kaikkialla, koko ajan ja mahdollisimman äänekkäästi.

Hyvä markkinointi tarkoittaa, että yritys tietää:

kenelle se on olemassa,
miksi se on heille arvokas,
missä nämä ihmiset tavoitetaan,
ja millaisella viestillä heidät saadaan liikkeelle.

Se on rauhallista, fiksua ja tavoitteellista tekemistä.

Vähän kuin hyvin rakennettu tyyli: kun tiedät, mikä sopii sinulle, sinun ei tarvitse kokeilla jokaista trendiä. Sinusta tulee tunnistettava. Sinusta tulee valittava.

Sama pätee yritykseen.

Asiakkaiden hankinta on yhdistelmä strategiaa ja näkyvyyttä

Jos yrittäjä haluaa lisää asiakkaita, tarvitaan muutakin kuin hyvä tuote tai palvelu.

Tarvitaan selkeä ajatus siitä, kenelle myydään.
Tarvitaan ymmärrys siitä, miksi asiakas valitsisi juuri sinut.
Tarvitaan mainontaa, jotta yritys tulee näkyviin oikeille ihmisille.

Ja tarvitaan järkevät kanavat, esim Google-haku, Googlen natiivimainonta sekä Facebook ja Instagram.

Muitakin kanavia on: Sanoman mediat, Pinterest, TikTok, Iltalehti ja moni muu. Tässä on esitelty ne muutamat, joista yrittäjän on usein helpointa aloittaa itse.

Kun nämä saadaan kohdalleen, mainonta ei ole satunnaista säntäilyä.

Mainonta on kuin hyvin valittu asu, hyvä ryhti ja selkeä katse: viesti menee perille, oikeat ihmiset huomaavat ja yritys alkaa näyttää siltä, että siihen voi luottaa.

Asiakkaat eivät aina löydä parasta vaihtoehtoa itse.

Siksi hyvä yrittäjä ei jää odottamaan nurkkaan, että joku ehkä huomaisi.

Hän tulee näkyväksi — oikeassa paikassa, oikealla viestillä, oikeille ihmisille.








10/07/2020

Facebook Business Suite. Mikä se on?


Syyskuun lopussa Facebook julkaisi uuden tuotteen Sivujen, viestinnän ja mainonnan hallintaan. Tuotteen nimi on Facebook Business Suite. Siitä löytyy muutamia iloja pienen markkinoijan elämään.

  • Voit julkaista ja ajastaa postauksia yhdestä paikasta sekä Facebookiin että Instagramiin samanaikaisesti. Hyvin kaivattu toiminto
  • Hallitset keskusteluja ja kommentteja yhdestä paikasta. Tämäkin kiva juttu.
  • Kaikki viestit ja ilmoitukset Facebookista ja Instagramista löytyvät nyt yhdessä paikassa
  • Molempien alustojen analytiikka ja luvut löyvät Suitesta helposti.
  • Page Manager-sovelluksen korvaana Suite-app on kätevä työkalu
  • Mainontaa tehdään sponsoroimalla eli Business Managerista tuttu kampanja-mainsryhmät-mainokset - puurakenne on poissa. Ei välttämättä niin hyvä asia jos teet paljon mainnoskampanjoita
  • Jos olet oppinut juuri käyttämään Busines Manageria ja sen kautta Ads Managerilla pyörittämään mainontaa, olet hetken aikaa hieman pihalla
  • Tai jos olet tottunut tutkimaan tilastoja Sivun oman statistiikan kautta, Suite tuntuu turhalta. 

Vinkki: voit edelleen käyttää Facebookin mainostyökalua Ads Manageria. Se löytyy edelleen osoitteesta  www.facebook.com/ads/manager/.  Hurraa!

Vinkki: Sivuja voi hallita edelleen normaalisti ylläpitäjä Sivun toimintojen kautta.

Miten Business Suiteen pääsee käsiksi? Tai miten siitä pääsee pois? 

Varsin somejätille tyypilliseen tyyliin ohjeissa lukee: 

"To access Business Suite, log in to the Facebook account associated with your business. Then, if you're eligible, you'll automatically be redirected to Business Suite when you visit business.facebook.com on desktop." 

Suomeksi. En vielä tiedä. Palataan kun useampi asiakas löytää itsensä Suiten käyttäjänä. Ensimmäinen asiakkaani oli siirretty pyytämättä Business Suite käyttäjäksi ja ihmetys oli yhteinen kun selvitetiin miten reta-mainontaan nyt pyöritettäisiin. 

Mutta jos sinulla on paljon viestintää yhteisön kanssa, Suite voi olla hallintaa helpottava ratkaisu. Ehkä. 


Kuvat Facebook inc.



3/01/2019

Digistrategia



Strategiatyön tavoite on huolehtia, että yritys on tulevaisuudessa kilpailukykyinen ja houkutteleva eri sidosryhmissä. Siis käytännössä se, että huomennakin tuotteet myyvät, myyntikate on kohdillaan, prosessit toimivat, viestintä tavoittaa oikeat yleisöt ja uusien rekrytointien tekeminen on sujuvaa. Strategia on suunnitelma "sodan voittamiseksi" - markkinakielellä kilpailuedun saavuttamiseksi.

Mikä on digistrategia

Digistrategiassa digillä tarkoitetaan digitaalisaation luomien mahdollisuuksien hyödyntämistä edellä kuvattuihin ja muihin yrityksen keskeisiin toimintoihin. Digitalisaation voi yksinkertiasesti määritellä tietotekniikan ja erityisesti Internetin yleistymiseen arkielämässä (Wikipedia). Älypuhelimet, verkon videopalvelut, sosiaalinen media, Verohallinnon itsepalvelut tai VR:n mobiililiput ovat esimerkkejä digitalisaatiosta.

Strategiatyö

Strategian laatimisessa on muutama yksinkertainen mutta tärkeä sääntö:

1 - ensinnäkin, etsi ainutlaatuinen ominaisuuksien, suunnittelun, laadun, palvelun ja kustannusten yhdistelmä, jota vastaan ei voi lyhyellä aikajaksolla kilpailla ja pitkässä vain korkeilla kustannuksilla.
2 - tutki ja ota selvää mistä kohdeasiakkaat pitävät ja mistä eivät, ja tehdä sitten ensimmäistä enemmän ja jälkimmäistä vähemmän
3 - sinulla on selkeä kohdemarkkina määriteltynä, löydettynä selkeä tarve markkinassa, erottuva ja voittava arvoväittämä, ja lopulta verkosto toimittamaan arvoväittämä markkinoille.

Digistrategia ei ole poikkeus. Esimerkiksi digin alalajista somestrategiasta (sisällöt, kanavat, tekijät, mittarit) on pitkässä juoksussa vähän iloa elleivät ylläolevat ole kunnossa ja dokumentoituna. Käytännössä hukataan aikaa ja resursseja lyhytaikaiseen innostukseen.

Mitä digistrategiassa mietitään?

Yksinkertaistettuna digistrategiassa arvioidaan ja päätetään miten tietotekniikka, erityisesti netti-teknologiat, voivat auttaa yritystä säilyttämään ja parantamaan kilpailukykyä sekä lisäämään yrityksen houkuttelevuutta asiakkaiden, jälleenmyyjien, rekrykandien, sijoittajien, viranomaisten, kilpailijoiden jne silmissä. Strategia antaa tekemiselle ohjenuorat sitomatta liikaa käsiä, mutta strategia ohjaa fokuksen ja resurssit yksittäisiin toimenpiteisiin.

Digistrategia ottaa aina kantaa yrityksen liiketoiminnan digitalisaation hyödyntämisen syvyyteen - ajatellaanko digitaalisaation riemuja jakelukanavana, logistiikan hallintana tai markkinointiviestintänä. Keskustelukonteksti on aina määritellyt digistrategian leveyttä ja syvyyttä. Mainostoimistolle digistrategia on tarkoittanut kohderyhmiä puhuttelevaa viestintää ja sopivien kanavien valintaa, IT-kumppanille digistrategia on tarkoittanut vaikkapa toiminnanohjauksen uusimista ja palvelumuotoilijoille digistrategia on voinut tarkoittaa älykkäiden toimintojen lisäämistä asiakkaan tuotteeseen. Kaikki vaihtoehdot ovat oikein.

Työkaluja digistrategiatyöskentelyyn

Olen käyttänyt viime vuosina digistratgiatyössä muutamaa mallia. Tässä katsaus joiden muokkaamalla haastavakin ajatus- ja bisnescasetyö on saatu maaliin (tekemättä vailla valmis siis :))

- 1 -

Uusimpana olen käyttänyt ystäväni Marko Luhtansen kokomaa viitekehystä, jonka syntyi hänen haastateltua kymmeniä yrityspäättäjiä digitalisaation vaikutuksista, "Kun hype haihtuu ja arki alkaa", Ajantasalla Oy, syyskuu 2018.

Ensinnäkin pitää päättää focus eli tavoitellaanko yhtä tai useampaa seuraavista teemoista tarkastelujakson ajan yli:

- Haetaan kilpailuetua ja/tai
- Lisää asiakasarvoa ja/tai
- Positiivista asiakaskokemusta.

Näihin voidaan päästä jollakin tai kaikilla seuraavilla toimenpiteittä.

- Lisäämällä älyä tuotteisiin ja palveluihin
- Muuttamalla liiketoimintamallia ja lisäämällä tai täydentämällä tarjontaa digitaalisilla palveluilla
- Skaalaamalla myyntiä, markkinointia, asiakaspalvelua, tuotantoa etc tehokkaasti
- Kertynyttä tietoa jalostamalla ja hyödyntämällä

Esimerkiksi lisäämällä myynnin työkalupalettiin toimiva ja mietitty markkinoinninautomaation tuote pisteytysmalleineen saadaan viestintään älyä. Tai tuodaan kohderyhmälle käyttöön mobiiisovellus, joka laajentaa perustuotteen tarjomaa. Lähtökohtaisesti kumpikin näistä on nopeammin skaalattavissa kuin aikaisemmat tavat. Lopuksi esimerkiksi automaatiotuote tuottaa tietoa jota voidaan jalostaa informaatioksi päätöksen teon taustalle.

- 2 -

Toinen malli jota olen jalostanut käyttöön on ex-kollegoideni Vesa Ilmarisen ja Kai Koskelan Digitalisaatio-kirjassaan esittämä viitekehys, joka lähtee perustotuudesta, että yritys hakee kaikissa tilanteissa kasvua, kannattavuutta ja kilpailukykyä.

Digistrategiassa tavoitellaan yhtä tai useampaa seuraavista asioista:

- Liikevaihdon kasvu (tai pienenemisen pysäyttäminen tai vaihtelun tasoittaminen)
- Kustannusten lasku tai kustannusten kasvun pysäyttäminen
- Pääoman parempi käyttö
- Liiketoiminnan muutos

Näihin pääsemiseksi on useita keinoja, joiden tarkastelu on ylimmän johdon tehtävä. Vaihtoehtoja ovat:

1 Siirretään myynti, markkinointi ja palvelut digikanaviin, jolloin seuraus voi olla:
- Parannetaan myynnin, markkinoinnin ja palvelun tehokkuutta
- Parempi markkinoinnin, myynnin ja palvelun kannattavuus

Henk. huomio: paradoksaalisesti yritykset, jotka eniten tätä kaipailisivat eivät omaa vertailukelvoista informaatiota lopputulemasta, joten siirtymä jää usein keinotekoiseksi, olemassa olevan myyntiprosessin “rinnalle” loputtomaksi ajaksi.

2 Virtaviivaistetaan myynnin, markkinoinnin ja palvelun prosesseja. Tässä huomaan usein olevani paineiden ristitulessa. Markkinointiviestinnän tehostamista tai myynnin kasvua ei synny ellei samalla puututa tapaan toimia ja organisoitua.

3 Luodaan kokonaan uusia liiketoiminta- ja palvelumalleja tai parannetaan digitalisaation avulla nykyisiä. Kuullostaa startupilta ja usein siltä sektorilta löytyykin sopivia malleja kuten leanit projektitiimit. Uusien mallien synnyttäminen vaatii aina että korkeimmassa johdossa on muutokselle sponsori.

4 Syvenetään asiakassuhdetta digitaalisen kanavien avulla. Tässä ollaan takaisin mainos- ja digitoimistojen tontilla, mutta tätä haluavat myös toimittaa maailman suurimmat konsulttitoimistot. Tavoite on laaja kattaen kaiken verkkosivuista sähköpostiviestintään ja mobiilipalvelujen kautta sosiaalisen median läsnäoloon.

- - -

Lähdit sitten mistä kulmasta tahansa seuraavalle strategiakierrokselle, muista, että strategian on noustava markkinan mudasta. Sitä ei voi antaa norsunluutornista.

Tunne asiakkaat, potentiaaliset sellaiset, jakelutiet, kilpailijat, kaikki.

Onnea ja strategista menestystä.
Antti

p.s. Yksi kätevä väline tähän kohtaan on klassikoksi noussut v2004 julkaistu Sinisen Meren strategia -kirjassa esitetty strategiakäyräharjoitus. Tätä testaamme kesäisin Aalto Yliopiston akateemisella kesäkurssilla eri toimialoihin. Lyhyesti harjoitus menee näin.

1 Määrittele alasi kilpailutekijät (parametrit) ja piirrä canvakselle omasi ja toimialan kilpailijoiden strategiakäyrät vertailemalla tärkeimpiä toimijoita parametrien avulla. Tämä on yllättävän haastava harjoite.
2 Etsi sininen meri: esimerkiksi lisää jotain olennaissta parametriä tuotteeseesi enemmän kuin kilpailijoilla (esim suurempi pakkauskoko tai ilmainen toimitus)
3 Tai vähennä jotain (esim ota jakelu omaan verkkokauppaan)
4 Ja/ta eliminoi jokin/jotkin parametrit kokonaan (vähennän verkkokaupan tuotevalikoimaa)
5 Tai kehitä uusia (esim koeta saada verkkokauppasi uusi tuotevalikoima Amazoniin myyntiin)

2/04/2018

Lean Marketing: ketterämpää markkinointiviestintää

Mihin katosi Growth Hacking?


Markkinointipiireissä on uusi muotisana “lean”. Ketterän toiminnan, leanin, perusidea on testata suppeinta mahdollista ratkaisua osajoukolla kohderyhmää, mitata syntyneet vaikutukset ja muuttaa yhtälössä jotain parametriä. A/B-testausta sanoisi vanha kansa.

Esimerkiksi verkkokaupassa muutetaan toimintopainikkeiden muotoilua joka viidennen kävijän kohdalla muutaman viikon ajan ja mitataan seurauksia. Tämän pohjalta voidaan päättää otetaanko uusi design käyttöön koko sivustolla ja luuppiin toinen muotoiluvaihtoehto.

Tuotekehitys onkin leanin keskeisiä hyödyntäjiä: identifioidaan ongelma ja luodaan suppein mahdollinen ratkaisu eli Minimum Viable Product (MVP). Kun MVP on ulkona, mitataan reaktiot ja kerätään tutkimusdata.

Leanin hienous on jatkuvassa oppimisessa. Ympäristö ja yhteiskunta yrityksen ympärillä muuttaa vähitellen muotoaan ja leanin avulla voidaan jatkuvasti hakea optimaalista ratkaisua. Tämän ymmärsivät ensimmäisenä japanilaiset autotehtaat jo 80-luvulla soveltaen ketterän tuotannon malleja tehtaissa.

- - - - -

Nyt myös markkinointipiireissä on innostuttu lean-mallista. Periaate on yksinkertainen:

Rakenna > Mittaa > Opi > Rakenna uudestaan > Mittaa > Opi

Voisiko tätä soveltaa markkinointiviestintään?

Markkinointitiimit lähes poikkeuksetta operoivat valmiin tuotteen tai palvelun kanssa. Jakelukin on usein sementtiin valettu, joten ketteryyttä pitääkin hakea hinta- ja viestintäkulmista. Otan tässä tarkasteluun viestinnän ja mainonnan suunnittelun ja tuotannon eli sen miten tavoitamme, kontaktoimme ja vakuutamme viestin vastaanottajan maksimaalisen tehokkaasti.

Monet mainontaan liittyvät päätökset syntyvät historiallisen tutkimustiedon perusteella. “Tiedämme”, että yrityspäättäjä on rationaalinen tai “tiedämme”, että margariinibrändin ostopäätös on tehty jo ennen kauppaan saapumista. Useimmat markkinointiviestinnän päätökset ovat leanin näkökulmasta testaamattomia valintoja. Taustalla oleva data on kerätty eri ratkaisuista kuin mitä edessä on nyt.

MVP on kaikkien ketterien startup-yritysten perusajatus. Ketterän markkinointiviestijän perusajatus on vastaavasti suppein mahdollinen kontaktointi, josta käytetään alalla nimeä Minimum Viable Approach (MVA).

Hypätään ketterään viestintäluuppiin:

1 Määrittele osajoukko kohderyhmästä. Esimerkiksi remontointi-, rakennus- ja sisutustuotteita myyvän ketjun kohdalla se voisi olla “kokonaispalvelua etsivät kaupunkilaiset naiset”
2 Luo tälle osajoukolle sopivia viestejä: “nyt helppo tapa sisustaa kaksio”
3 Määrittele ensimmäinen (tai ensimmäiset) viestintäkanavat. Suosin sosiaalista mediaa, hakua ja muita itsepalvelulla toimivia mainosverkostoja, jotta voin pitää luupin valvonnassa ja testata helposti ja edullisesti.

Tässä on harmillinen MVA:n kompastuskivi. Pitää tehdä rajauksia kuka viestin näkee. Kvartaalitaloudessa kuukausibudjetilla pienellä katteella operoiva markkinoija mieluusti kohdistaa viestit mahdollisimman laajalle. Jokainen kontakti on potentiaalinen kassavirran lähde.

Lähdetään lean-matkalle. Ensin osta ja tuota liikennettä. Mittaa liikenne (lähteet, laatu, konversiot). Tehtyäsi tätä mielestäsi riittävästi, vaihda luova (A/B testaus), palaa alkuun ja jatka kampanjaa. Vertaile tuloksia, opi toimivat viestit ja kanavat. Sovella tätä laajemmalle yleisölle. Palaa takaisin alkuun, jatkat ehkä samalla osa-joukolla tai vaihdat testiryhmää. Uudet viestit, hae kontaktit ja toista luuppi. Analysoi myös miksi jotkin viestit (tai kanavat) eivät toimineet halutulla tavalla.

Kasvuhakkerointi (Growth Hacking) on tämän toimintamallin yksi lähestymistapa ja konsepti. Erona leanin on ehkä suoraviivaisempi toiminta, jossa ei testata hypoteeseja - “tämä keltainen mainosviesti toimii tälle vasenkätisten kohderyhmälle” - vaan vaihdetaan heti jotain muuttujaa jos haluttua lopputulosta ei synny. Ketteryys on kuitenkin myös kasvuhakkeroinnin ytimessä ja kasvuhakkerointi on minulle leania.

- - - - -

Lean Marketing ja MVA ovat mielenkiintoinen tapa etsiä täydellistä ja integroitua markkinointiviestinnän strategiaa. Markkinoijalta ja toimistoilta se vaatii aiempaa ketterämpää operointia, A/B-testaamisen aitoa kulttuuria, nopeaa ja läpinäkyvää luovaa työskentelyä ja vahvaa uskoa hylätä toimimattomia ratkaisuja. Resursseja pitää olla käytettävissä nopeasti.

Miksi ketterää markkinointia? Markkinoija löytää nopeammin oikeat kanavat laadukkaiden kontaktien syntymiseen. Vähemmän on tarvetta loputtomalle etukäteisspekuloinnille - “minä en usko, että kukaan rakennuskoneyrittäjä käyttää Facebookia” tai “tuo lohenpunainen taivas on jotekin kivempi kuin tuo auringonlaskun sävyinen”. Lean pyrkii vähentämään markkinointiprosessissa syntyvää ylijäämää ja pyrkii maksimoimaan markkinoijalle kuuluvaa arvoa nopeuden, tehokkuuden, laadun ja kustannusten hallinnan kautta.

Lainaan loppuun Amazonin ex-chief scientistic Andreas Weigendia: “If you don’t know it, you measure it”.

Voiko leanin markkinoinnin periaatteen suoremmin sanoa. Mikäli aihe kiinnostaa, suosittelen lukaisemaan Eric Riesin Lean Startup-kirjan, joka on myös käännetty suomeksi viime vuonna.

1/31/2018

Facebookin kuuluisa näkyvyysmuutos

Tammikuun alussa Facbookin perustaja Mark Zuckenberg ilmoitti yhtiön tekevän merkittäviä muutoksia yhtiön tärkeimpään tuotteeseen News Feediin, kotoisammin uutisvirtaan.


Taustaa

Facebookin tuotetiimit ovat viime vuosina työstäneet uutisvirran algoritmia useaan otteeseen. Yhtiön tavoitteena on ollut, että sivuston käyttäjät löytäisivät joka käynnille uutta ja kiinnostavaa sisältöä. Uusi käynti on tarkoittanut lisää kassavirtaa mainosnäyttöjen muodossa.

Algoritmin kehitys on johtanut pitkälle siihen, että tuotteen käyttö on ollut viime aikoina passiivista mediakuluttamista. Eikä siinä mitään vikaa. Olen itsekin nauttinut siitä, että aamun ja illan puheenaiheet kohtuullisen helposti ovat solahtaneet esille. Helsingin Sanomien kolumnisti tekee vertauksen 90-lukun megahitin tamagotshin ja uutisvirran välille. Sopivasti tykkäilemällä aiheita, ryhmiä ja sivuja Facebookista on ollut 2010-luvun RSS-verkkosyötteiden korvike.

Jossain vaiheessa algoritmin kehitys nähtävästi karkasi käsistä ja uutisvirta täyttyi vielä syksyllä uutisotsikoista ja kaverin kaverin kaverin jakamista artikkeleista, joista en ollut kiinnostunut. Eikä ollut kovin moni mukaan. Kavereiden kommentit jäivät näkemättä ja päivitysvirran seuraaminen tuntui vain työläältä. Pienellä otoksella havaitsin myös, että alle 25-vuotiaat eivät olleet kovinkaan innostuneita “taistelemaan” algorimtin kanssa vaan heidän digiviestintä ja -kulutus on aikaa sitten kadonnut muihin some-kanaviin.

Uusi alku

Zuckerbergin uudenvuoden lupaus meni näin:

“…we’ve always put friends and family at the core of the experience. But recently we’ve gotten feedback from our community that public content — posts from businesses, brands and media — is crowding out the personal moments that lead us to connect more with each other.”

“The research shows that when we use social media to connect with people we care about, it can be good for our well-being.…passively reading articles or watching videos — even if they’re entertaining or informative — may not be as good.”

“The first changes you’ll see will be in News Feed, where you can expect to see more from your friends, family and groups.”

Kuulostaa hurskaalta. Taustalla on yksinkertainen ajatus - jollei tuote ole kunnossa sitä ei käytetä. Kun tuote on mainosrahoitteinen, olisi yritys kohta (no hetken päästä) haasteen edessä joka tapauksessa. Tiedotteessa yritys valmisteli jo nyt sijoittajia: ihmiset tulevat käyttämään palvelua vähemmän, mutta käytettyä aika olisi jatkossa laadukkaampaa. Mainossuomella: kävijämäärät tuleva laskemaan. Osakekurssi otti heti hittiä, mutta on sittemmin toipunut.


Käyttäjät tykkäävät

Käyttäjille uudistus tarkoittaa jo nyt, että entistä vähemmän uutisvirran näkyy muiden kuin “luotettujen” tuotemerkkien ja mediatalojen statuspäivityksiä, enemmän kauan kateissa olleiden ryhmien uusimpia päivityksiä ja entistä enemmän ystävien päivitysten kommentteja. Tällä viikolla yritys ilmoitti, että se antaa paikallisille uutislähteille enemmän näkyvyyttä. Tarkoittaako tämä YLEn, Hesarin ja iltapäivälehtien otsikoiden nousua virtaan entistä useammin - sen lähiviikot näyttävät .

Mainostaja maksaa

Yksi asia ei ole muuttunut. Facebook on sosiaalinen media ja pörssiyhtiö. Mediassa saa äänen esille mainostamalla. Facebookissa saat näkyvyyttä ja tavoitat yleisöt mainosrahalla. Orgaaninen brändnäkyvyys jatkaa pienemistä.

Pari käytännön ajatusta mainostajalle

1 - Sisällön on oltava (edelleen) laadukasta. Houkutteluotsikot ja todennäköisesti “tykkää ja voita arvonnassa” - kaltaiset otsikot saavat minimaalisesti jatkossa näkyvyyttä. Sosiaalisen median sisältösuunnitelmat menevät monella brändillä uusiksi ja näemme jatkossa enemmän pitkälti Facebookin ehdoilla suunniteltua sisältöä ja viestintää.
2 - Keskustelu ja kommentit saavat enemmän näkyvyyttä. Varsinkin sellaiset postaukset, joihin tulee kommenttien kommenttia voivat saada orgaanista näkyvyyttä. Käyttäjän välinen viestintä on algoritmin silmissä arvokkaampaa kuin käyttäjän ja sivun välinen vuorovaikutus. Johtaako tämä siihen, että yrityssivujen ylläpidon tulee jatkossa olla läsnä omilla profiileillaan?
3 - Budjetoi Facebook-näkyvyyteen. Kiltisti laskin käteen ja CPM 4€ hinnalla laskemaan miten paljon näkyvyyttä, viestilleen haluaa ostaa. Digimainosmediana Facebook on edelleen edullisimmasta päästä.
4 - Asenna viimeistään nyt Facebook Pixel eli koodin pätkä, jolla Facebookin mainostyökalu seuraa sivustosi kävijöitä. Pikselin keräämän informaation avulla voit kohdentaa mainosviestit vaikkapa sivustosi eri sivujen kävijöille, tai rakentaa sivustosi kävijöistä eri kohderyhmiä Facebook-, Instagram tai Messenger-kampanjoihin.
5 - Facebookin tuote “Groups” voikin olla tämän pelin musta hevonen. Jos yrityssivusta tulee pelkästään mainosalusta (ja asiakaspalvelukanava) niin brändin nimissä toimiva ryhmä voisi toimia yhteisönä. En ole sellaiseen vielä törmännyt mutta kommentoi jos tiedät tällaisen olemassaolosta :)
6 - Hyvä viestinnällinen idea ja konsepti vähäpukeinen nainen maalamassa talon seinää on tarttumaton viesti mediasta riippumatta.

Happy hunting!

Pääkuva kuten aina (c) Unsplash.com

12/09/2017

Farmasian päivät 2017: apteekin digimarkkinointi nyt ja huomenna


Marraskuussa 2017 vierailin Helsingin Messukeskuksessa aptteekkialan vuotuisassa Farmasian Päivät-tapahtumassa puhumassa mihin suuntaan digitaalinen markkinointi on menossa ja miten apteekki voisi kehistystä hyöyntää lyhyelä ja vähän pidemmälläkin aikajaksolla. Alla esitykseni "Apteekin digimarkkinointi", ole hyvä.

7/14/2017

Dataohjattu markkinointi tuloksen tekijänä

Teksti on alunperin julkaistu Zeeland Familyn blogissa.

Markkinoinnin tehtävä on tehdä myyntiä tai vähintään luoda edellytykset myynnin onnistumiseksi. Markkinoinnin vaikuttavuutta tulee mitata. Dataohjattu markkinointi tekee mittaamisen mahdolliseksi ja markkinointi muuttuu kampanjoista jatkuvaksi myynninedistämiseksi. Kampanjakeskeinen ajattelu on muuttunut jatkuvaksi virraksi kontakteja tai liidejä, ja sen avulla optimoidaan asiakasvirtoja ja maksimoidaan oman mediatilan käyttöä.


TUNNISTA TÄRKEIMMÄT MITTARIT

Markkinointiviestintää ohjaa entistä vahvemmin viestin ja asiakkaan kohtaamisessa syntyvä data ja datasta puristettu informaatio. Ilman datan tulkintaa johdat markkinointia laput silmillä. Maksetun mainonnan informaatiosta tärkeintä on ymmärtää sijoitetun euromäärän tuoma tulos. Asiakkuuden hankintahinnan, CPA:n (cost per acquisition) pitää olla vähemmän kuin asiakkuuden elinkaaren taloudellinen arvo CLTV (customer lifetime value). Myös brändikampanjoissa olisi löydettävä tapa mitata CLTV:ää ja sen taloudellista vaikutusta esimerkiksi brändihakujen, sivuston kävijämäärän tai muiden tunnistettavien yhteydenottojen kautta.

Keskivertoamerikkalainen synnyttää viikossa reilut 3200 palaa dataa erilaisiin verkon tietokantoihin. Ja tämä on vasta alkua: Saksassa arvioidaan, että yksistään skannattavien RFID-tägien määrä kasvaa 100 miljoonasta yli 20 miljardiin alle kolmessa vuodessa laitteiden kytkeytyessä verkkoon. Tällä datalla voi tänään tehdä vaikka mitä.

KOHDENNA VIESTISI OIKEIN

Markkinointiviestinnän tekijälle datan määrä tarkoittaa parempaa kohdentamisen mahdollisuutta. Yksistään hyödyntämällä Googlen työkalujen uudelleenmarkkinointilistoja voit kohdentaa viestisi potentiaalisille asiakkaille, jotka ovat vierailleet verkkosivuillasi. Oikea kontakti, oikeassa mielentilassa ja oikealla viestillä tavoitettuna on haulikolla ammuttavan huutamisen sijaan älykästä markkinointiviestintää. Jälkimmäistä voi harrastaa kun kysynnän este on ostofunnelin alussa tunnettavuuden ja tarpeen luomisessa, mutta useammin markkinoijan ongelma on mielihalun synnyttämisessä, vertailussa voittamisessa tai vain oikeaan aikaan esille nousemissa.

MEDIASUUNNITTELIJAT JA ANALYYTIKOT OVAT DATAN TULKKEJA

Mediasuunnittelijan rooli on tulkita eri lähteistä syntyvää dataa, synnyttää siitä ymmärrettävää informaatiota ja osoittaa ne pelipaikat, joissa markkinoijalle on mahdollisuus voittaa kilpaileva brändi. Mediasuunnittelija pystyy dataa tulkitsemalla ymmärtämään millaisella viestillä ja kehoitteella, eli CTA:lla (call-to-action) viesti synnyttää myyntiä. Mediasuunnittelija voi myös ottaa haltuunsa asiakkaan oman data, yleensä asiakasrekisterit, ja käyttää asiakkaan omistamaa dataa löytääkseen menetettyjä kontaktointimahdollisuuksia, kadotettuja konversiopisteita tai jopa kokonaan uusia viestinnänkohderyhmiä.

Markkinoinnissa on siirrytty pysyvästi mainonnan madmiehistä metamiesten ja -naisten, datan tulkkien aikakauteen.

Photo by Osman Rana on Unsplash

6/13/2017

Summer 2017 @ Aalto ITP

Currently running my 16th summer as a lecturer at Aalto University summer course Information Technology Program. Here are some topics of the three week period.

2/15/2017

Social Media now in Finland

Snapchat is going to go public next month. And future consumers are there. Luckily for Facebook Inc they have not abandoned FB totally. Data is from last summer provided to Kantar TNS


Orange is all population 15 to 74yo. Blue is 15-24yo