8/18/2018

Uudistu ja elä


Elokuu on vuosien ajan ollut minulle uuden 12 kk periodin aloitus. Kesälomalla aivot ovat käsitelleet uusia ja erilaisia asioita. Eivät levänneet vaan ottaneet vastaan uudenlaisia ärsykkeitä. Elokuussa maailma on lämmin ja lupauksia täynnä. Elokuussa on ihanaa käydä katsomassa maailman parhaan taidevalokuvaajan Herb Rittsin näyttelyä. Elokuisena iltana on leppoisaa reflektoida mennyttä “vuotta”, haaveilla ja suunnitella seuraavaa uudistumista.

"Pysyäksesi relevanttina - paitsi taloudellisesti myös ennen kaikkea yhteiskunnallisesti - sinulla täytyy olla kyky oppia koko ajan uutta ja uudistua, ainakin vielä nuoressa viidenkymmenen vuoden iässä”.

Sapiens: Ihmisen lyhyt historia ja Homo Deus: Huomisen lyhyt historia -kirjojen tekijän Yuval Noah Hararin seuraavan teoksen lause antaa jokaiselle armoa. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Isäni on yksi todiste tästä. Hän aloitti golfin pelaamisen vasta eläkkeelle jäätyään. Nyt muutamia vuosia myöhemmin saan pelata ihan tosissani jatkaakseni voittokulkua reikäpeleissä.

- - - -

Reilu vuosi sitten päätin etten ota vastaan vaativaa tulosyksikön vetovastuuta. Päätös ei ollut mitenkään helppo. Harvoin jos koskaan olen sanonut ei uralla etenemiselle. Yksi keskeimmistä syistä oli testata itseäni: osaisinko toimia organisaatiossa rivityöntekijänä vuosien johtoryhmätyöskentelyn jälkeen. Mitä tapahtuisi kun et enää ole päättämässä, et ole tilanteen herra, et tiedä talousnumeroita reaaliajassa, et valitse enää uusia kollegoita rekrytilanteissa tai mieti alaisesi tekoja ja kehittymistä.

Opettavaista. Rentouttavaa. Ammatillisesti loistovalinta koska fokus on ollut vain asiakastyössä. Uusien työtapojen, erilaisen projektityön ja työkalujen sisäänajoa. Leanin sisäänajoa markkinoinnissa. Uusien digimedian ostoalustojen haltuunotto. Monta uutta ja erilaista asiakastoimialaa. Ajoittaista huonoa omatuntoa alhaisen laskutusasteen kanssa (ei seepra juovistaan pääse). Ironisen myynti-insinöörin lasautuksia Yliopiston Tekoäly-kurssin suorittaminen ja muutaman ravintoladinnerin verran laajempi espanjankielen sanavarasto

Viime vuoden hiljainen uudistumisprosessi oli kaikinpuolin onnistunut. Peilistä katsoo fiksumpi, kärsivällisempi ja terveempi ihminen. Lähden uudella innolla taas opettamaan nuorisoa ammattikorkeakouluun. Lisääntynyt etätyöskentely muistutti minua, että ilman aktiivista, osallistavaa ja toisia innostavaa tiimiä minusta kaivautuu se introvertti, joka luolamiehen sielussani tulta pitelee.

- - - -

Ennen elokuun tulenhohtoisia venetsialaisia on hetki suunnitella seuravaa 12 kuukauden jaksoa. Katsoa eteenpäin. Olla murehtimatta mitä on elämä tuonut portfolioon. Ajattelu alkaa laittamalla paperille (exceliin) asiat, joista nautin, osaamiseni, kehittämisen kohteet ja tietysti realistiset haaveet lähitulevaisuuteen. Sillä ilman realistisia haaveita ei ole hyvää tulevaisuutta. Yksi päätös on kirjoitella enemmän tähän blogiin.

Eteenpäin, sanoi mummo lumihangessa. Levylautasella George Michaelin kaunis Patience.

No comments: