Pääsiäisenä täyttyi elämäni matkamittarissa tasavuodet. Olin tarkoituksella matkoilla. En olisi oikein tiennyt miten tätä merkkipaalua juhlistaa, joten päätin ottaa muutaman päivän itselleni. Vuosi vuoden, matka matkan jälkeen olen entistä ihastunut Iberian niemimaahan ja sen historiallisiin keskisuuriin kaupunkeihin. Vähän lämpöä, hyvää ruokaa ja juomaa, paljon eläväisiä ihmisiä ympärillä. Kerrassaan mainio ympäristö reflektoida hieman mennyttä ja katsoa tulevaisuuteen.
Elämässäni on neljännesvuosisatainen sykli. Kaksikymmentä vuotta sitten otin laivan Tukholmaan itsekseni. Olin keskinkertainen korkeakouluopiskelija. Ehkä jopa väärässä opinahjossa. Lupaava koripalloura oli katkennut kirjaimellisesti. Elämältä oli suunta kateissa. Tai ainakin siltä tuntui tuolloin. Jälkeenpäin voin sanoa, että olin väärässä. En vain tiennyt, että elämää ei voi ohjelmoida. Elämä tapahtua ja tulee luokse kunhan muistaa ottaa sen avosylin vastaan.
Näin kävi minulle tuon pitkän viikonlopun naapurimaavisiitin jälkeen. Neljännesvuosisadan matka on ollut yhdellä sanalla huikea. Menin kiinnostavaan kouluun, toki valmistuin ensimmäisestä. Jatkoin koripalloa alasarjoissa. Päädyin osa-aikatyöhön, jossa yhdistyi insinööri- ja viestintäminäni. Tutustuin sattumien ja onnellisten tähtien ansiosta fiksuihin ihmisiin, päädyin kiinnostavaan duuniin, sitten toiseen, avautui kolmas ja neljäs... Olen ollut enemmän yleisön edessä lavalla kuin esiintymiskammoinen saattoi koskaan aavistaa.
Uteliaisuudesta, halusta oppia, nähdä ja ymmärtää eli insinööriydestä olikin vain hyötyä. Olin mukana internet-hypessä. Oikeaan aikaan. Samalla matkalla rakastuin. Saanut ison osan siitä mitä nuorempana haaveilin. Olen nähnyt enemmän maailmaa kuin olisin koskaan aavistanut. Oh boy. Lontoo on (vielä) toinen kotikaupunkini. Aurajoen rannat ovat kova kilpailija. Mutta Stadi on aina ykkönen sydämessäni.
Totean ääneen, että olen onnistunut elämässäni tähän mennessä valtavan paljon kuin epäonnistunut. Jälkimmäisistä voin vain oppia. Toivon oppineeni. Uskon oppineeni.
Nyt on uuden neljännesvuosisadan aika. Minne se minut vie, en tiedä. En suunnittele. Lupaan olla armollinen itselleni, ystävällinen ihmisille, uskollinen rakkailleni, kohtelias tuntemattomille. Elämässä tulee aina vastaan suurempia ja pienempiä persoonia kuin minä itse. Vältän riidanhaluisia. Lähelläni on uusia ihmeellisiä asioita, joita helliä. Jatkan uteliaana. Pysähdyn entistä herkemmin katsomaan maailman yksityiskohtia. Yhä useammin haluan illalla sanoa itselleni: “tänään oli hyvä päivä”.
Matkaa on vielä toinen mokoma edessä. Tänään aamulla keski-ikäinen mies pakotti itsensä aamulenkille. Palatessani Guadalqulvir-joen mutkasta hotellille vastaan pitkin avenueta hölkkäsi ainakin sen neljännevuosisadan itseäni iäkkäämpi mies reipasta vauhtia. Sanoin itselleni: “tuossa olin minä seuraavan 25 vuoden päästä”. Hyvää viikonloppua. Kiitos tuhannesti muistamisesta upeana merkkipäivänä. Syntymäpäivä on taas yksi porras kohti aikuisuutta. Pidä huoli itsestäsi ja heistä, joista välität.
Antti
No comments:
Post a Comment