Showing posts with label muistiinpanoja. Show all posts
Showing posts with label muistiinpanoja. Show all posts

1/16/2019

Kätketty positiivinen palaute


Tajusin tänään saaneeni piilotettua positiivista palautetta.

Kaksi aikaisempien työpaikkojeni tiimiien jäsentä (ent. nimeltä alaisia) lähestyi ja pyysi suosittelijaksi uuteen työtehtävään. Suostuin viipymättä. Osaavien ihmisten on edettävä elämässä jos siltä tuntuu.

Tein alkuviikosta tarjousta uudelle potentiaalisella asiakkaalle. Toiveena oli, että ehdotuksessa olisi vähintään kolmen nykyisen tai viimeaikaisen asiakkaan suositus meistä kumppanina. Suosituksen kysyminen ja saaminen on osoitus siitä, että uskon tehneeni työn niin, että asiakas on kokenut arvoa suoritteesta.

Neljän “kyllä” viestin jälkeen tuli hyvä olo. Tässähän on syksy tehty hyvää duunia.

Pysähdyin illalla miettimään mistä tuo piilotetuksi positiiviseksi nimeämäni palaute kumpuaa. Uskon, että se on sekoitus erilaisia onnistumisia myös esimiehenä ja projektijohtajana.

Tein listan tärkeinä pitämistä asioista:

*** Ota ihminen ihmisenä. Älä resurssina. Älä asiakkaana. Tunne häntä riittävästi.
Kunnioita yksityisyyttä. Jos tiimin jäsen haluaa olla kotona torstaina eikä poissaolo tai etäpäivä vaaranna mitään niin siitä vaan.
*** Ole kohtelias kaikille. Jopa sillekin tyypille jonka naama ärsyttää. Yksi elvis palaveripöydässä riittää. Ole erityisen kohtelias heille, joilla on enemmän vuosia kuin sinulla. Heillä on sitä jotain mitä sinulla ei ole.
*** Ole reilu. Ihan kaikille tittelistä ja kokemusvuosista riippumatta.
*** Kuuntele kaikkia. Myös asiakkaan nuorta markkinointiassistenttia tai kyllästynyttä IT-päällikköä. Opit jotain.
*** Tee päätöksiä. Hankaliakin. Päätä myös asiakkaan puolesta ja tee hänen elämä helpoksi. Päättäminen kasvattaa rintakarvoja.
*** Puhu totta. Sano miksi et voi kertoa miten asiat ovat jos et voi. Jos mokasit, sano se ja kärsi. Opit sinäkin jotain.
*** Viesti. Puhu. Mailaa. Soita. Tapaa. Suurin syy epävarmuuteen on kommunikaation vähyys.

Sainkin äskettäin puhelun. Kerroin headhunterille mitä ajattelin entisen tiiminjäsenen substanssi- ja systeemiosaamisesta, missä uskoisin hänellä olevan hyvä, mihin häntä ei kannata laittaa ja millainen esimies hänelle voisi olla jatkossa paras. Headhunteri kiitteli seikkaperäisestä ja laadukkaasta kuvauksesta joka menee yhteen heidän testien kanssa.

Olenko siis roisketestin elävä inkarnaatio :-)

Talviaurinko paistaa.

6/25/2013

Muistiinpanoja digitaalisesta mediasta 2012-2013

Kuuma. Kesäilta. Ajatus ei juokse. Silloin on hyvä ottaa katse taaksepäin. Tässä blogientryssä muistelen mistä kaikista aiheista on tullut kirjoitettua viime vuosina. Tämä blogihan on ensisijaisesti "muistivihko" itselleni. Kun törmään , löydän tai kuuntelen mielenkiintoisen aiheen, koeta kirjoittaa siitä jäsennellyn muistion itselleni blogikirjoituksena. Malcom Galdwellia lainatakseni kuulun Tipping Point-kirjan "Yhdistäjät" -luokkaan, joka jakaa (lähes) kaiken mielenkiintoiseksi havaitsemansa.

Huhtikuussa kuuntelin Spotifyin ihmisiä ja totesin, että liian moni yritys ei ole miettinyt musiikkia sosiaalisena objektina. Sosiaalisen median strategia vaatinee musiikkisisältöpäivityksen (lue lisää)

Suosituin blogikirjoitukseni vuoden aikana liittyy tilastoihin. Kiitos comscoren, sain blogata Pinterestin kotimaan kävijäluvuista (lue lisää). WebTV:n nykytilasta löytyi lyhyt katsaus myös (lue lisää) ja vastaavasti digitaalisten mainosdollarien jakautumisesta eri välineiden kesken (lue lisää).

Maaliskuussa käväisin GroupM:n ja Mindsharen Euroopan pääkonttorissa ja tulin kotiin pää täynnä datatsunamia. Adaptiivinen eli mukautuva markkinointi on jo täällä, mutta vaatii uutta ajattelua, uusia työkaluja ja jopa tuotteiden uudelleen mietintään (lue lisää).

Viime syksynä olin teettämässä Facebook Suomi-tutkimusta ja sen yhteenveto löytyy myös blogista (lue lisää).

Mobiilista olen puolen vuoden aikana blogannut ja kirjoittanut enemmän kuin laki salli :-)
* Havaintoja mobiilista markkinointivälineenä
* Mobiili markkinoinnin välineenä (slideshare)
* Mobiili ja lojaliteetti
* Mobiili brändin rakentajana
* Taistellut Shortcut-sovelluksen kanssa
* Mobiilimarkkinointi 2012
* Brick-and-mortal goes digital eli social+local+mobile -teemasta

Kuvasin myös viikon ajan elämääni Instagramin läpi :-)

Loppuvuodesta 2012 osallistuin haastattelututkimukseen "Markkinointi ja some Suomessa, josta löytyy lyhennelmä (lue lisää). Toinen blogattu tutkimus liittyi nuorison internet-käyttöön viime kesänä (lue lisää).

Viime keväänä kirjoittelin sarjan teemalla "sisältömarkkinointi".

Kootusti vinkit ja temput hyvän sisällön tekemiseen erilaisissa muodoissa: video, case-paperi, kuva ja whitepaper. Puuttuva pala on esimerkiksi infograafi, johon pitää piakkoin syventyä.

Oma suosikkini muistiinpanoista on Lissabonin Eurobest-seminaarin innoittama "Mainoselokuvasta brändättyyn sisältöön" (lue lisää ja sen lukuisat mainoselokuvaesimerkit. Ja mitä tulee mainoselokuviin, The Motherhood-spotti on edelleen viihdyttävä.

Hauskaa kesää!