11/23/2018

Katoavat lukijat ja uudet roolit



Friday night. Game night.

Viime viikolla adrenaliinipiikki haettiin Salohallista. Tällä viikolla Jokereiden kotiottelussa. Ääni vähemmän käheä mutta syke ajoittain ihan yhtä korkealla.

Joukkuelajeissa on tapana, että tilaisuuden pääsponsori pääsee avaamaan ottelun. Vähän jäykkä ja keinotekoinen idea, mutta moni johtaja on ihan mielissään kun pääsee kerrankin parrasvaloihin. Näin ottelu Pasilassa alkoi tänäänkin ja minulla todella tipahti leuka alas.

Avauskiekon pudotti jäähän pelisponsorin yhteisömanageri, minun slangissani Community Manager.

Jos titteli on vieras, kyse on henkilöstä, joka huolehtii organisaation tai brändin sosiaalisen median kanavista. Vastaa esimerkiksi Facebook-sivuille jätettyihin kysymyksiin ja julkaisee kanavissa sisältöjä. Menneessä maailmassa rooli vastaa asiakaspalvelu- tai viestintäpäällikön tehtäviä.

Käsi ylös, joka on Nordiksella nähnyt yhdenkään viestintäpäällikön pudottavan kiekon jäähän?

Modernissa markkinoinnissa puhaltavat uudet tuulet ja roolit. Illan esimerkki on pieni mutta mielenkiintoinen todiste. Aika jännittävää.

Toinen esimerkki muutoksesta, jonka huomaa ja toisaalta ei huomaa.

Opetan syksyisin Metropolian AMK:ssa markkinointiviestinnän suunnittelua. Tämän viikon luennolla keskusteltiin miten B2B-yritykset tekevät markkinointiviestintää ja miksi mediamixissä on mitäkin valintoja. Esimerkiksi aikakauslehtiä.

Kysyin kuka oppilaista on lukenut viimeisen kuukauden aikana paperista lehteä. Vastaus oli raju.

YKSI vajaasta 20:stä oppilasta muisti kuukauden aikana, että olisi lukenut sanomalehteä. Kukaan ei muistanut ihan tarkkaan milloin on lukenut edes aikakauslehteä. Aika jännittävää.

Jäin miettimään. Nämä oppilaat ovat noin 10-15 vuoden päästä 35-37-vuotiaita. Heistä osa on tuolloin jonkinlaisessa päättäjäroolissa. Ja he ovat oppineet elämään ilman paperilehteä. Tämä vinkiksi muutamiin mediataloihin kun suunnittelette painokoneinvestointeja. Aika jännittävää.

Liioittelemme aina isoja muutoksia. Varsinkin me konsultit. Ei maailma heti muutu. Mutta tämän päivän kaksi pientä signaalia osoittaa, että muutos markkinoinnin keskeisissä tehtävissä, rooleissa ja toisaalla tulevien päättäjien mediakäytössä on ihan tuossa kulman takana. Tulemme elämään aika jännittäviä vuosia jatkossakin.

No comments: